Puukkomestari Erkki Honkanen

Puukkomestarin upeat uniikkityöt valmistuvat Perttelin verstaalla

Kaksinkertainen puukkomestari Erkki Honkanen asuu Perttelin taloaan yhdessä Terttu-vaimonsa kanssa. Monen mutkan kautta Pertteliin asettuneet Honkaset pitävät paikkakuntaa kelpo asuinsijana. — Tämä on mukava rauhallinen paikkakunta, jossa naapuriapu toimii. Ihmiset ovat täällä ihan erialisia kuin kaupungissa. Turusta Saloon muuttanut Erkki miettii.

Perttelin pajaansa Erkki muutti Halikon Rikalan mäeltä, josta tuli lähtö seitsemän vuotta sitten uuden vuokranantajan tarvittua tilat omaan käyttöön.

— Olen muuttanut ja rakentanut verstaani ainakin viidesti. Muutossa on joka kerta kova työ Erkki viittaa halliinsa pihan perällä.

Verstaalla Erkki valmistaa huippulaatuisia puukkoja, keittiöveitsiä ja muita esineitä, jotka kelpaavat aina ison valtameren taakse asti.

Teen tilauksesta puukkoja lahjoiksi ja keräilijöiden kekoelmiin. Moni pitää näitä vitriinissä, vaikka puukko on aina käytettäväksi suunniteltu ja tehty.

Erkin puukot ovat huolellista käsityötä ja jo taiteeksi luokiteltavia uniikkitöitä. Kahva voi olla veistetty eläimen muotoon ja tuppeen on veistetty muotoa vaikka lepakon siivestä tai puun vuosirenkaista.

— Kahta samanlaista ei ole. Yhteen puukkoon menee ainakin viikon työtunnit, Erkki kertoo.

Lahjaksi puukkoa hankkivan on varauduttava puolen vuoden odottamiseen, mutta odotus palkitaan.

— Ranskalaisen ammattikokin palaute oli, että Perttelistä matkasi paras fileerausveitsi, jota on käsissään pitänyt, Erkki kertoo ja esittelee pitkää taipuisaa terää kauniin varren päässä.

Erkin puukot ovat harvinaisia jo maailman mittakaavassakin

Haluan tehdä asiat hyvin ja huolella, ja tämä on kerännyt kiitosta. On vaikea nimetä suosikkia tai parasta puukkoa, kaikki ne ovat omalla tavalla ovelia, satoja puukkoja valmistanut Erkki kuvailee.

Taitojaan Erkki jakaa niin kutsutulle oppipojalle, kolmekymppiselle turkulaistohtorille, joka opiskelee puukonvalmistuksen lukuisia vaiheita viikonloppuisin jo seitsemättä vuotta.

Erkki Honkasen valmistamia veitsiä

Valkopäämerikotka

Joulun alla 2020 valmistunut ”Valkopäämerikotka” on käteen sopiva ja hieno pieniä yksityiskohtiaan myöten

Rikalanmäen puukko

Tämä tyylikäs visakahvainen puukko on tilauksesta Salossa Rikalanmäellä valmistettu ja tilaajan toiveiden mukaisesti muotoiltu arvoesine

Puukot ja veitset valmistuvat aina asiakkaan toiveiden mukaisella muotoilulla. Mikä sen mukavampaa kuin ottaa esine vastaan omaan työhön tai harrastukseen liittyvällä aiheella

Puukkomestari Erkki Honkasen kuvataidetta

Siskon kissa

Siskon kissa
Pastellimaalaus 2023
Erkki Honkanen

Englanninspringerspanieli

Englanninspringerspanieli
Pastellimaalaus 2023
Erkki Honkanen

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira
Pastelli 2022

Kultainennoutaja

Kultainennoutaja
Pastellimaalaus 2023

Chihuahua

Chihuahua
Pastelli -2023

Muotokuva lapsesta

Muotokuvan tilaus

Muotokuvan tilaus onnistuu toimittamalla valokuva itselle tärkeästä henkilöstä tai koirasta, kissasta Erkki Honkaselle.

Muotokuva on maalattu pastelliväreillä Canson 160 g paperille, kooltaan
A3 (41×32 sm).

Tiedustelut Erkki Honkanen
+358 40 068 6643

Muotokuva voi olla huikean hieno lahja saajalle!

Poika_20240404
Tytto_20240326

Erkin puukkoja ja veitsiä on esillä myös Amerikkalaisella foorumilla:

Tekstiä kopioitu: Eläkeliitto V-S Piiri; Vuositervehdys 2019, Laura Leivo