Perttelin vaakuna

  Perttelin kunnanvaakunan aihe on raamatullinen ja liittyy läheisesti kunnan nimeen. Pertteli on Bartolomeuksen, eli Pyhän Pärttylin nimikkokunta.  Bartolomeus on myös Perttelin kirkon suojeluspyhimys. Pyhä Bartolomeus esiintyy vaakunassa ja kuvataiteessa yleensäkin veitsen kanssa, koska perimätiedon mukaan hänet nyljettiin elävältä ennen ristiinnaulitsemistaan.

 Vaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers, ja se vahvistettiin käyttöön 12. syyskuuta 1957. Vaakunan selitys on ”mustassa kentässä hopeinen P. Pärttyli, oikeassa kädessään punavartinen kultaveitsi, vasemmassa kultakirja, jonka kannessa punainen risti; sädekehä kultaa”.

 

Salon alueen kuntaliitoksen myötä, Perttelin kunta päätti luovuttaa kunnan vaakunan kaikki oikeudet Perttelin Kotiseutuyhdistykselle 31.12.2008 alkaen.